
| Jyväskylän Vappumarkkinoilla ennätysmäärä kauppiaita |
|
Normal 0 21
TIEDOTE 28.3.2011 Jyväskylän Vappumarkkinoilla ennätysmäärä kauppiaitaPerinteiset Vappumarkkinat Jyväskylän kävelykadulla on saanut liikkeelle kautta aikojen suurimman kauppiasmäärän. Markkinoiden lisäksi tarjolla on Jyväskylän perinteinen vappuohjelma kulkueineen ja kuoroesityksineen. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry ja Festago Oy. Vappumarkkinat on vanhin Jyväskylän kävelykadun vuosittaisista tapahtumista. Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry:n toiminnanjohtaja Mari Pitkänen on tyytyväinen saavutettuun suosioon. - Jyväskylän vireä keskusta on saanut paljon tunnustusta vuosien varrella. Tapahtumien tuoma elämä on merkittävä osa tätä kaupunkikulttuuria, Mari Pitkänen toteaa. Jyväskylän maine kiirii ympäri SuomeaEnnätyksellinen kauppiasmäärä on aiheuttanut sen että kaikki paikat on myyty jo maaliskuussa loppuun. Joukossa on sellaisia kauppiaita jotka ovat olleet mukana ihan alusta saakka, mutta paljon myös uusia. Jyväskylä tunnetaan vilkkaana tapahtumakaupunkina ja houkuttelee siksi yleisöä ja kauppiaita tapahtumiin. - Tänä vuonna olemme voineet laajentaa tapahtumaa Väinönkadulle jolloin paikkamäärää on voitu lisätä ja kasvattaa tapahtumaa sen avulla, toiminnanjohtaja Mari Pitkänen iloitsee. Kehityksen tuulet puhaltavatVaikka Vappumarkkinat ovat perinteinen ja muotonsa saavuttanut tapahtuma on sitä myös kehitettävä tulevaisuudessa. Jyväskylän Elävä Kaupunkikeskusta ry. ja Festago Oy ovat käynnistäneet tapahtumien kehitysprojektin joka käsittää vuonna 2011 neljän tapahtuman sarjan. ”Tulemme julkistamaan tulevien tapahtumien suunnitelmat huhtikuun aikana, mutta voin paljastaa että luvassa on jotain todella ainutlaatuista”-kertoo Vesa Walden Festago Oy:stä. Jyväskylän Vappumarkkinoita on järjestetty vuodesta 1992 lähtien Jyväskylän kävelykadulla. Tapahtuman ajankohta on 30.4 – 1.5.2011. Tapahtuma on yleisölle ilmainen. |
